maanantai 4. helmikuuta 2013

Valoa kansalle vol. 2

Pitkään puuhastelemani projekti uuden valaisimen kanssa sai viikonloppuna päätöksen. Valaisin tuli valmiiksi ja roikkuu nyt olohuoneen toisella ikkunalaudalla.

Kaksi kolmesta alakerran ikkunalaudasta oli jo saanut suht hyvän valaistuksen ja nyt oli kolmannen vuoro. Valaisin roikkuu kettingillä ja on täten korkeutensa puolesta säädettävä. Tämä on kätevää, jotta valaisin saadaan roikkumaan mahdollisimman lähelle kasvien latvoja, jolloin valoteho on maksimaalisen suuri. Korkealla pöhöttävä valaisin roiskii valot vähän joka suuntaan ja valoteho muutenkin on suurimmillaan lähellä valonlähdettä ja pienenee todella nopeasti, kun valo on kauempana kohteestaan.

Samalla sain järjestettyä uudestaan verholaudan muut valot toisen ikkunalaudan kohdalle ja sinne tuli arviolta 1/3 lisää valotehoa entiseen verraten.

Valaisimen sisällä on kolme kappaletta tuttua ja turvallista Philips Pentura-valaisinta. Loisteputkina T5 28W 840-värisävyllä. Yhdelle putkelle luvataan 2600 lumenia, eli tuosta tulisi yhteensä 7800 lumenia 84 watilla. Ensin oli tarkoituksena tehdä valaisin energiansäästölampuilla (ESL), mutta niissä oli huonompi teho/lumeni suhde, kalliimpi hinta ja lyhyempi polttoikä. Näissä putkissa luvattu käyttöikä on 24000 tuntia. Jos jaksan hommata seuraavat putket tukun kautta, niin saa paremmat statsit vielä, kun normaalit kuluttajille myytävät lamput ovat aina huonompia, mitä suoraan tukusta ostettavat on ja niitä ei saa tavallinen sukankuluttaja ostettua mistään.

Valaisimen sisäpuolen maalasin vain valkoiseksi, enkä laittanut mitään rumia foliovirityksiä saadakseni jonkin promillen lisää heijastavuutta.


Itse olen kerrankin tyytyväinen lopputulokseen. Omaan makuun tuo jopa sopii sisustukseen ja ikkunalauta on hienompi valaisimen kanssa, kuin ilman. Mikään ilmainen projektista ei tullut, vaikka tein itse ja säästin. Yli sadan euron heilahti tämänkin budjetti, mutta sain hyvän "teko"syyn ostaa lisää työkaluja ja uuden akkukoneen.

Valaisimen toisesta päästä lähtee kaapeli, jossa on pistotulppa päässä. Verholautaan asensin uuden pistorasian, jossa on jatkuva sähkö. Pistorasiassa on minulla ajastin ja siten käyttö on automatisoitu.


Loppuun kuva karvaisesta Rocoto Red Peruvianista ja mainittakoot, että idätykset eivät ole kaikki menneet ihan nappiin ja katsotaan saadaanko kaikki lajikkeet itämään, mitä ollaan luvattu.

Soon Moro!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti